keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Saksalaista joulutunnelmaa

Voihan, miten aika on mennyt nopeasti viimeiset viikot! Opintojen kanssa on pitänyt kiirettä, mutta välissä ollaan nautittu saksalaisesta joulutunnelmasta. Saksassahan joulumarkkinat ovat aivan oma juttunsa ja suosittelen ehdottomasti käymään, jos Saksassa kyseiseen vuodenaikaan sattuu olemaan!

Stuttgartista löytyy myös näin joulun aikaan suomalainen joulukylä, johon todella ihastuin! Kyllä alkoi koti-ikävä vaivaamaan siinä kun kuunteli suomalaisia joululauluja kodassa nuotion ääressä ja pääsi juttelemaan joulupukin kanssa suomeksi! Tulihan siellä myös syötyä muikkuannos ja juotua glögiä. Kylästä löytyy myös pieni kauppa, josta voi ostaa suomalaisia tuotteita, kuten esimerkiksi Fazerin suklaata, Linkosuon ruisnappeja, Turun Sinappia ja Muumi-tuotteita. Hinnat olivat kuitenkin sen verran pilvissä, että taidan odotella vielä sen reilun viikon, että pääsen Suomeen syömään ruisleipää. Kiitos ihanan äitini, on postin mukana kulkeutunut tänne Stuttgartiin Fazeria, Linqvistin teetä ja Turun sinappia. ♥


Täältä saa myös lohiannoksia!

Joulupukki ♥

Täältä mukaan Fazerin siniset ja suomalaiset kaurahiutaleet!




Tübingenissä järjestettiin myös viime viikolla suklaamarkkinat, missä kävimme perjantai-iltana. Sää ei ollut kuitenkaan mikään paras, sillä taivaalta tuli räntää ja sää oli kylmä. Siksi kuvia ei tullutkaan napsittua kauheasti, mutta suklaa oli hyvää!


Lauantaina AEGEE Stuttgart järjesti reissun Nürnbergiin, mistä löytyvät yhdet Saksan kuuluisimmista joulumarkkinoista. Ensin kävimme katsomassa Nürnbergin linnaa, minkä jälkeen lähdimme kiertelemään joulumarkkinoita. Markkinoilta löytyi vaikka mitä lahjaideaa, syötävää, juotavaa ja ihmeteltävää. Koska sää oli kylmä, oli mukava nauttia kupilliset glühweinia lämpölampun alla. :-)

Nürnbergin linna 

Näkymiä linnalta kaupungille

Kylmä sää ei tuntunut haittaavan turisteja...

Lauantaina markkinoilla oli paljon vierailijoita, joten jos mahdollista suosittelen vierailemaan arkinpäivänä, jolloin on mahdollista kierrellä rauhassa ilman mieletöntä väenpaljoutta :-D







Tykkään kyllä saksalaisesta joulutunnelmasta, mutta suomalaisena en malta odottaa perheemme jouluperinteitä ja joulutunnelmaa ihan kotimaan puolella. Reilun viikon päästä ollaankin sitten nauttimassa joulusta Suomessa! ♥

Tällaista tällä kertaa. Mukavaa joulun odotusta sinne kaikille! 


♥Jenna

 

torstai 30. marraskuuta 2017

Venetsia, kaupunki täynnä romantiikkaa

Viime viikonloppuna matkasimme ystävieni kanssa Venetsiaan, tuohon romanttiseen kanaalien kaupunkiin. Olin innoissani reissusta, sillä olen aina halunnut käydä Venetsiassa ja Italia on yksi lempimatkakohteitani Euroopassa. Reissusta tulikin vieläkin ikimuistoisempi kuin osasin kuvitellakaan...

Toinen puoliskoni yllätti minut täysin, sillä hän oli minua vastassa tuona kauniina perjantaiaamuna bussiasemalla, jonne saavuimme. Olin ensin aivan ihmeissäni, sillä hän kertoi aiemmin olevansa reissussa Norjassa (!) ja lähetti sieltä vielä torstaina talvisia kuvia. Niinpä niin, taisi olla Googlen kuvahaun tuloksia nuo kuvat. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tunsin olevani maailman onnellisin tyttö, sillä ikävä parin kuukauden jälkeen oli kyllä kova. Siispä, tuosta viikonlopusta ei kyllä romantiikkaa puuttunut - upea reissu. ♥ Ja täytyy kyllä vielä kiittää kavereitani, jotka tuon yllätyksen mahdollistivat. :-)

Mutta lässynläät sikseen ja enemmän siitä matkakohteesta. ;-) Venetsiassa parhaaksi tavaksi kulkea osoittautui kävely - Saarellahan ei autoja paljoa kulje. Viini oli halpaa ja ruoka hyvää, kuten Italiassa aina. Kuitenkin pahimpien turistirysien lähettyvillä hinnat olivat hyvin korkeat, kuten arvata saattaa, joten kävely vähän kauemmaksi noilta alueilta kannattaa.




Rakastan gelatoa! 


Nähtävyyksistä halusimme erityisesti vierailla Pyhän Markuksen tuomiokirkossa (Basilica di San Marco) ja Pyhän Markuksen torilla (Piazza San Marco), jossa kirkko sijaitsee. Kirkkoon pääsi ilmaiseksi sisälle, mutta enemmän minuun teki vaikutuksen itse Pyhän Markuksen tori ja sen rakennukset ulkoapäin. Kannattaa käydä ihmettelemässä!




Lisäksi matkatessame Canal Grandea pitkin gondolilla näimme monia kirkkoja ja muita nähtävyyksiä, joista gondolieeri meille kertoi. Siksi voin suositella gondoli-ajelua, ja jos matkaseurue on tarpeeksi iso, ei hinta tunnu niin pahalta tästä upeasta kokemuksesta. (Koko kierros 120 €, lyhyempi kierros 80 €; jaetaan matkaseurueen kesken).



Venetsia on kyllä kaunis kaupunki. Sinne on helppo eksyä sokkeloisten kujien vuoksi, mutta itseäni ei haitannut yhtään kävellä välillä harhaan. Maisemia oli vain mukava ihmetellä. (Paitsi nälkäkiukun iskiessä... Onneksi kivoja ravintoloita tuntuu Venetsiassa olevan pilvin pimein...)



  

Osasitpa yllättää... ♥

Sellainen reissu se. Nyt pitäisi sitten palata takaisin oppikirjojen ääreen. Taisi aivot jäädä vielä lomalle... Kuitenkaan jouluun ei ole enää pitkä aika, joten vielä jaksaa nämä viimeiset viikot ennen Suomeen paluuta painaa. Täällä Saksassa muuten joulumarkkinat ovat iso juttu. Mutta niistä lisää toisella kertaa! ;-)

Bis bald!

♥Jenna



sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Asuntoa mä metsästän...

Vinkki #1 vaihtoon lähteville: Olkaa ajoissa asunnon haun kanssa! Ja tätä en voi liikaa korostaa. Omalla kohdallani meinasi käydä huonosti. Mutta aloitetaas tämä tarina aivan alusta...

Sain tietää keväällä 2017, että pääsen vaihtoon Stuttgartiin. Kuitenkin vahvistus tästä Stuttgartin yliopiston puolesta tuli vasta kesäkuussa 2017. Olin kuitenkin alkanut katsella asuntoja jo huhtikuussa ja googlaillut, miten muut vaihtarit ovat täällä asuneet. Moni kirjoitti, että Stuttgartista on hyvin vaikeaa saada asuntoa ja että yleensä opiskelijat asuvat soluissa eli WG:issä (Wohnengemeinschaft). Luin myös, että paikalliselle opiskelija-asuntosäätiölle Studierendenwerkille on yleensä kuuden kuukauden jonot ja käytännössä olin jo tuossa vaiheessa myöhässä hakemaan asuntoa säätiön kautta.

Kuitenkin kesäkuussa saatuani vahvistuksen Stuttgartista hain asuntoa Studierendenwerkin kautta ja olin ottanut yhteyttä useisiin solujen vuokraajiin wg-gesucht.de -nettisivun kautta. Hain myös asuntoa muidenkin nettisivujen kautta, mutta wg-gesucht.de osoittautui varmimmaksi saada edes yhteydenottoja takaisin. Koko kesän ajan selailin asuntoja ja yritin löytää jotakin Stuttgartin kaupungin alueelta asettaen maksimivuokran 500 euroon kuussa. 500 euroa solusta tuntui minusta kovalta vuokralta, koska Oulussa poikaystäväni kanssa asuessani maksan alle tuon summan.

Elokuussa aloin panikoida. Olin edelleen ilman asuntoa ja "oikeita" yhteydenottoja ei ollut asunnoista kuulunut. Monet yrittivät myös huijata lähettämään rahaa tai passikuvan. Yksi huijaustapaus oli vakavampi: Kävimme pitkän sähköpostikeskustelun tämän huijarin kanssa ja hän lähetti minulle kuvia asunnosta ja kertoi itsestään ja tyttärestään, jonka kanssa asuisin, kun saapuisin Stuttgartiin. Uskoin kaiken kunnes kysyin tyttären nimeä ja onko hänellä Facebookia. Tässä vaiheessa huijari sanoi, ettei heillä kummallakaan ole Facebookia, mutta hän lähetti kuvat "omasta ja tyttären" henkilökorteista. Päätin kokeilla löydänkö tytön Facebookista. Ja löysin. Tyttö oli kirjoittanut Facebook-sivulleen julkisen päivityksen vuonna 2015, että hänen henkilöllisyytensä on varastettu ja hän ei ole vuokraamassa asuntoa Saksasta. Päätin ottaa tyttöön yhteyttä ja hän vahvisti epäilykseni huijauksesta. Hän myös pyysi lähettämään sähköpostiketjun ja auttamaan minua tarvittaessa, koska hänen täytyi mennä tapauksen vuoksi käymään poliisiasemalla...
Vinkki #2: Ole skeptinen ja varaudu siihen, että tulet huijauksen kohteeksi. Liian hyvä on liian hyvää ollakseen totta näillä markkinoilla!

Kirjoitin lähes päivittäin yhteydenottoja vuokraajiin elokuusta lokakuuhun. Sain muutamia yhteydenottoja, mutta Suomesta käsin asunnon saaminen tuntui todella vaikealta. Kirjoitin myös useamman kerran Studierendenwerkille ja sieltä vastattiin hyvin tylysti, että olen jonossa eikä apua herunut asunnonhakuun, vaikka sitä pyysin. Sitten kaverini, joka oli vaihdossa täällä, vinkkasi minua laittamaan sähköpostia suoraan dormitorien sihteereille. Yksi heistä vastasikin minulle ystävällisesti ja sanoi, että yrittää auttaa minua sekä ilmoittaa heti, jos tietää vapaasta asunnosta. Ikävä kyllä kaikki asunnot olivat jo menneet lokakuun ajalta.

Viikkoa ennen tänne saapumistani aloin katsella myös hostelleja. Tietenkään en ollut osannut ottaa huomioon, että täällä järjestettiin juuri tuolla viikolla kun saavuin Volksfest, joka on samantyylinen tapahtuma kuin Münchenin Oktoberfest. Ja kaikki hostellit olivat lähes täyteen buukattuja. Eräästä hostellista kuitenkin vastattiin, että voin saada huoneen pariksi ensimmäiseksi päiväksi. Varasin hostellin, koska vaihtoehdot olivat vähissä ja pari päivää kuulosti paremmalta kuin ei mitään.

Ystäväni vinkkasi minua kirjoittamaan tilanteestani Facebook-ryhmiin Suomalaiset Saksassa ja Stuttgartin suomalaiset. Sieltä minulle annettiin lisävinkkejä ja lopulta eräs aivan ihana suomalainen tarjosi minulle huonetta tai itseasiassa parvea omasta ja hänen poikaystävän asunnostaan kuukauden ajaksi. Pidimme skype-tapaamisen ja sovimme asioista sekä peruin hostellivarauksen. Olin niin onnellinen ja helpottunut. Lisäksi ystävystyimme tuon kuukauden aikana ja tulimme todella hyvin juttuun. Kiitos sinulle ja poikaystävällesi vielä! Teidän apunne tuli todella tarpeen. ♥
Vinkki #3: Suomalaiset tukevat toisiaan maailmalla. Facebookin kautta voit löytää apua!

Saksaan päästyäni sovin asuntonäyttöjä ja kävin myös Studierendenwerkillä. Sieltä sanottiin, etten voisi saada asuntoa tämän vuoden puolella, mikä kuulosti uskomattomalta. Sitten minulle tarjottiin yhtä asuntoa, jota kävin katsomassa. Vuokra oli 475 € kuukaudessa ja lisäksi minun olisi pitänyt ostaa sinne pesukone! Voitteko kuvitella, kuuden kuukauden vuoksi pesukone! Onneksi en hyväksynyt tarjousta...

Päätin olla uudelleen yhteydessä mukavaan sihteeriin ja kerroin tilanteestani. Tällä kertaa hänellä oli minulle asunto marraskuusta alkaen ja vieläpä viime vuonna valmistuneesta dormitorista! Hyväksyin tarjouksen aika nopeasti ja nyt sitä täällä ollaan asusteltu kohta kuukausi. Vuokra on 354 € kuussa sisältäen kaiken ja keskustaan on alle kaksi kilometriä. Minulla sattui myös tuuria huonekavereiden kanssa ja asun täällä iranilaisen pojan, brasilialaisen pojan sekä italialaisen tytön kanssa ja kaikki ovat todella mukavia! Vietämme aikaa yhdessä ja tulemme tosi hyvin juttuun keskenämme. Italialainen tyttö on myös täällä erasmus-opiskelijana niin kuin minäkin. Meillä on jopa yksi saksankielen kurssi yhdessä. Tuossa äsken iranilainen kämppikseni teki meille ja hänen kavereilleen perinteistä iranilaista ruokaa ja oli muuten hyvää! namskis :)
Vinkki #4: Ole yhteydessä useampaan otteeseen Studierendenwerkiin ja älä usko jonotussysteemiin. Sieltä minäkin pääsin ohi jonon olemalla vain aktiivisesti yhteydessä.

Täällä sitä asustellaan helmi-maaliskuuhun saakka



Täytyy sanoa, että minulla on todella paljon onnea matkassa. Ensinnäkin se, että sain kuukauden asua ihanan suomalaisen luona ja toiseksi se, että sain lopulta Studierendenwerkiltä asunnon aivan uudesta dormitorista kera mukavien kämppisten. Toivon, että tämä postaus auttaa jotakuta toista, joka on lähdössä Stuttgartiin vaihtoon, sillä minä kaipasin vinkkejä kovasti. Täällä on myös ollut edellisinä vuosina asunto, joka on siirtynyt suomalaisilta vaihtareilta suomalaisille vaihtareille, mutta juuri tänä syksynä tuo asunto on remontissa... Kannustan myös olemaan yhteydessä tyyppeihin, jotka ovat aiemmin olleet vaihdossa täällä! Itse sain sitä kautta paljon apua.

Ja ainiin. Vielä loppuun vinkki #5: Saat paremmin vastauksia asuntoa hakiessa, kun kirjoitat saksaksi. Studierendenwerkiltäkin vastataan nihkeästi, jos kirjoitat englanniksi ja etenkin wg-gesucht.de:n kautta asuntoa hakiessa saksan kieli on melkein vaatimus.

Tässäpä oli minun tarinani asunnon metsästys -rumbasta. Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille!

Bis bald!

♥Jenna


sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Sadenpäivän Heidelberg

Lauantaipäivä meni ihastellessa kaunista Heidelbergin kaupunkia, joka on vain noin tunnin junamatkan päässä Stuttgartista. Ostimme kahden kaverini kanssa Baden-Württemberg-ticketin, jolla pääsi kulkemaan Baden-Württembergin alueella päivän ajan niin paljon kuin halusi. Hintaa per henkilö tuli noin 10 euroa.

Harmiksemme päivä oli sateinen, mutta emme antaneet sen haitata. Kävelimme Heidelbergin vanhaan kaupunkiin ihastelemaan vanhoja rakennuksia ja kirkkoa sekä markkina-aluetta. Halusimme nähdä myös Heidelbergin Vanhan sillan, jolta avautui näkymä ylös kukkuloille sekä kohti Heidelbergin satumaista linnaa.



Kirkko, jossa kävimme sisällä ihmettelemässä


Vanha silta

Näkymät sillalta kukkuloille

Siellä se linna on!


Sillalta matkamme jatkui kohti Heidelbergin linnaa. Ylös linnalle voi joko kävellä tai matkata "vuorijunalla". Me päätimme kävellä ylös pitkin portaita. Ylhäältä avautuivat upeat näkymät Heidelbergin kaupunkiin ja sateesta huolimatta vietimme ulkona todella paljon aikaa ikuistaaksemme kauniit maisemat.


Linnan raunioita

Ostimme opiskelijahintaisen neljän euron lipun linnan sisäpihalle, mutta päästäkseen sisälle itse linnaan olisi meidän pitänyt ostaa lisäksi viiden euron hintainen lippu. Jo ulkona oli paljon nähtävää ja halusimme tutkailla linnan aluetta itseksemme.




Sisällä linnassa oli valtava viinitynnyri

Voisin sanoa, että kesäaikaan voisin viettää Heidelbergissä useammankin päivän ja käydä kipuamassa pitkin Filosofin tietä, syödä ulkona kivassa ravintolassa, nautiskella hellepäivänä terassilla yhdet sekä vain ihailla kaunista kaupunkia.

Heidelberg jäi mieleen minulle kauniina, historiallisena kaupunkina ja näitähän Saksassa riittää. Oli kuitenkin ihana päästä kotiin lämpimään suihkuun ja nautiskella lämmintä teetä pitkän sateisen päivän jälkeen, mukavuuden haluinen kun olen. :-)

Sellaista tällä kertaa. Mielelläni teen myös Q&A-tyyppisen postauksen, eli jos kysymyksiä on herännyt vaihtoon, Stuttgarttiin taikka esimerkiksi matkustamiseen liittyen, niin laitelkaapa tulemaan kommenttiboxiin/sähköpostiin jenna.komulainen96@gmail.com!

Bis bald!

♥ Jenna


perjantai 10. marraskuuta 2017

Rakastuin Prahaan & Halloween-höpsöttelyjä

Voi pojat, mikä kaupunki tuo Praha! 

Tykästyin tunnelmallisiin pikkukatuihin, historiallisiin rakennuksiin sekä ihaniin kahviloihin ja ravintoloihin. Säätkin suosivat meitä, joten kävelimme todella paljon ympäri kaupunkia, mutta ostimme myös kolmen päivän liput julkiseen liikeenteeseen.

Ensimmäisenä päivänä saavuimme Prahaan aikaisin aamulla Flixbussilla (edullisin vaihtoehto matkata Euroopassa) ja suuntasimme hostellillemme sekä vaihtamaan rahaa, minkä jälkeen söimme aamupalabuffetin paikassa nimeltään Cafe Imperial. Voin sanoa, että elämäni paras aamupala/brunssibuffet! Tarjolla oli erilaisia jogurtteja, myslejä, hedelmiä, kasviksia, parempia juustoja(!), leikkeleitä, puuroa ja erilaisia leipävaihtoehtoja näin muutamia mainitakseni. Rakastuin paikan maustamattomaan jogurttiin ja tummiin siemencroisantteihin. Buffetille hintaa tuli about 14 euroa, mikä ei mielestäni ole ollenkaan paha tarjontaan verraten.


Aamiaisen jälkeen suuntasimme Prahan linnan alueelle, missä ostimme opiskelijahintaisen lipun, jolla pääsimme useimpiin alueen nähtävyyksistä, ja me päätimme käydä Vitiuksen katedraalissa, kultaisella kujalla ja Pyhän Yrjön basilikassa. Linnan alueelle pääsi siis ilmaiseksi, ja jo ulkoapäin rakennukset olivat vaikuttavia.

Ihmettelyä ennen linnaan menoa

Linnan alueelta aukeaa kauniit maisemat kaupungille

Vitiuksen katedraali


Katedraali on upea ikkunoineen ja patsaineen sisältä päin

Kultainen kuja ja Franz Kafkan asunto

Lisää kauniita näkymiä linnan alueelta kaupungille 

Seuraavaksi vuorossa oli John Lennon -seinä, mistä tykkäsin hurjasti! Vietimmekin tovin kaverini kanssa seinän edessä kuvia ottaen. :-D





Prahassa täytyy myös ehdottomasti kävellä pitkin Kaarlensiltaa, jonka ylitse suuntasimme katsomaan astronomista kelloa. Kävimme myös kävelemässä siltaa pitkin ilta-aikaan, jolloin kaupunki näyttää todella kauniilta valoineen. Suosittelen!

Kaarlensillalla oli päiväsaikaan vilskettä






Seuraavana päivänä suuntasimme kuuluisalle Václavské náměstí -aukion alueelle käveleksimään ja katsomaan Pyhän Veneclauksen patsasta, mistä suuntasimme Petrinin puistoon ja torniin. Tornista avautuivat upeat maisemat yli Prahan ja tämä oli yksi suosikkikohteistani! Kukkulalle, jossa torni sijaitsee, voi mennä kävellen, mutta me halusimme matkata ylös pienellä junalla, johon pääsi samalla lipulla kuin muuhunkin julkiseen liikenteeseen.

Pyhän Veneclauksen patsas

Aukiolta pääsee myös helposti vierailemaan kansallismuseossa

Václavské náměsti

Lähdössä junalla kohti Petrinin kukkulaa

Petrinin torni

Ja maisemia ylhäältä...




Ruokapaikoista voisin mainita tässä välin sen verran, että tsekkiläinen ruoka on aika tuhtia, mutta kokeilemisen arvoista. Prahassa on myös paljon vege-ruokapaikkoja ja itse rakastuin ravintolaan nimeltä Vegan's Prague, jossa kävimme syömässä kaksi kertaa. Ravintoloissa syöminen on myös todella halpaa ja yleensä annokset ovat reilun kokoisia.



Restaurace MINCOVNA: kanaa sekä hernepyreetä kasviksien kera

Restaurace Pod Vysheradem ja perinteisiä knöödeleitä kera villisian ja kastikkeen

Vegan's Prague ja kasvislasagne ♥


Viimeisenä päivänä suuntasimme ensin katsomaan Franz Kafkan -patsasta, joka oli kyllä mielenkiintoinen nähtävyys, sillä se pyörii! Tämän jälkeen halusimme käydä katsomassa rauhallisempaa, Vysehradin linnoituksen aluetta. Alueella sijaitsee hautausmaa, jonne on haudattu merkittäviä tsekkiläisiä henkilöitä ja myös tältä alueelta on ihanat maisemat muualle kaupunkiin. Kesäaikaan tänne olisi kiva mennä piknikille, sillä ylhäällä on pieni kahvila ja paljon penkkejä, joilla istuskella.





Kävimme myös tsekkaamassa Palladiumin, suuren ostoskeskuksen ennen kuin oli aika taas matkata kotia kohti.

Ikimuistoinen reissu ja täytyy sanoa, että haluan käydä kauniissa Prahassa uudestaan, ensi kerralla ehkäpä kesäaikaan.

Vähän höpsöttelyjä vielä tähän loppuun... Viime viikon alussa täällä Saksassa vietettiin myös Halloweenia ja päätettiin kaveriporukalla olla oikein pelottava Unicorn Fan Club! ;-) Herätettiin kaduilla kyllä ihmetystä ja huvitusta, mutta olipahan hauskaa. :-)


Dream Team 

Tässä viime viikkoina opinnotkin ovat lähteneet kunnolla käyntiin ja todellisuus on tullut vastaan, että tultiinhan sitä tänne opiskelemaankin. Kirjastolla on tullut myös siis vietettyä aikaa. Mutta huomenna lähdetään käymään Heidelbergissä, josta sitten lisää seuraavassa postauksessa!

Bis bald!

♥ Jenna

Saksalaista joulutunnelmaa

Voihan, miten aika on mennyt nopeasti viimeiset viikot! Opintojen kanssa on pitänyt kiirettä, mutta välissä ollaan nautittu saksalaisesta j...